perjantai 24. huhtikuuta 2015

24. huhtikuuta

Perusperjantai: kukkakaupan kautta kotiin. Tällä kertaa tosin puutarhamyymälän kautta kotiin. Orvokkeja lähdin hakemaan, mutta myös muutama heräteostos lähti matkaan. Blogeissa on kevään aikana näkynyt niin paljon noita ihania kirjopikarililjoja, että pitihän minunkin toki omani saada.


Kukkien lisäksi lähes yhtä olennaisena osana perjantaihin kuuluu lehtien plärääminen. Kirppikseltä löytyneessä parin vuoden takaisessa Jeanne d' Arc Livingissä oli kivoja ideoita alkukevään asetelmiin ja kimppuihin. Täytyy pitää mielessä ensi kevättä ajatellen! Seuraavaksi täytyy kuitenkin ruveta suunnittelemaan parvekkeen kesälookkiaSe taitaakin olla tämän viikonlopun asialistalla ihan kärkipäässä. Että ihan lempipuuhiksi menee, mutta menkööt!

Mukavaa viikonloppua sinullekin!

2 kommenttia:

  1. Laitahan kuvia partsin lookista tänne! Minulla on suunnitelmissa siivota parveke kesäkuntoon ensi viikonloppuna ja samalla karsia kaikki turha tavara pois nurkista pyörimästä eli lähinnä vaatetta... Iso urakka tiedossa, mutta sen jälkeen onkin kiva jäädä odottelemaan kesää :) Mukavaa puuhakasta viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu laitan, jahka pääsen suunnitelmista toteutukseen... :) Haluaisin tänä vuonna saada partsille vähän uutta tunnelmaa ja fiilistä mm. kalusteiden järjestystä vaihtamalla, mutta se osoittautui yllättävän hankalaksi. Huomenna uus yritys!

      Tsemppiä sun siivousurakkaan! Mä tein pääsiäisinä kotona samanlaisen tavaroiden karsimisen ja kummasti kyllä keventää oloa, kun on vähemmän rojua nurkissa pyörimässä.

      Poista