maanantai 11. tammikuuta 2016

Meissä kaikissa asuu pieni talvisisustaja?

Täällä on nyt ihan ihme meiniki meneillään! Yleensä sisustan tähän aikaan vuodesta jo vimmatusti kevättä kotiin ja juoksen vaaleanpunaisten tulppaanien perässä, mutta tänä vuonna on toisin. Olen löytänyt itsestäni pienen talvisisustajan! Ja sitä ei ole tapahtunut ehkä koskaan aiemmin. Tai no, onhan tässä sisustuksessa jo aavistus keväästä ja kesästäkin, mutta minun silmääni tämä on kuitenkin selkeästi talvista. Vaaleaa ja kuulasta, kuin pakkaspäivä. Jouluksi sohvan päälle päätynyt huivikin sai vielä jäädä, sillä toisinpäin käännettynä (joulun)punainen jäi piiloon ja yleisilme on niiltäkin osin yhdellä sanalla talvinen. Ja kukat, ne ovat nyt vain ja ainoastaan valkoisia. Joulun jälkeen napsin jouluruusut maljakkoon ja ne ovatkin osoittautuneet tosi kestäviksi leikkokukiksi. Mukava yllätys. Ja kuin pisteenä iin päällä, sohvapöydällä oleva kirjakin on juuri oikean värinen! 

Entä kuinka on teidän muiden laita; siirryttekö joulun jälkeen suoraan kevääseen vai 
saako koti ensin talvisemman ilmeen?

14 kommenttia:

  1. Joulu - talvi - kevät :) Vihreää vasta keväämmällä, talven harmoniaa ei voi ohittaa :) Kevään parveke tosin jo ajatuksissa...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, talvessa on kyllä juurikin tiettyä harmoniaa ja seesteisyyttä, mitä on ihan kiva tuoda sisustukseenkin! Mulla on parveke tällä hetkellä ihan retuperällä... Keväällä sitten!

      Poista
  2. Minä en halua kiirehtiä ja tavoitella aina sitä, mitä vielä ei ole. Riittää että laskiaispullia kaupataan kahviloissa ja kohta varmaan pääsiäisjuttujakin kaupoissa. Ensin talvi ja talven jutut, sitten on kiva ottaa vastaan kevät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaita sanoja! Jokohan minäkin olisin oppinut vähän tuota... :)

      Poista
  3. Meilläkin ensin talvi ja sitten kevät vasta :) Tulppaanitkaan ei ole mulle erityisemmin kevätkukkia kun ostan usein niitä myös jouluksi. Tänä jouluna tosin unohdin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tulppaanit on perinteisesti kuuluneet vahvasti kevään odotukseen, mutta tänä jouluna yllätin itseni ostamalla punaisia tulppaaneja joulupöytään. Ja tykkäsin kyllä kovasti. Onneksi sitä onnistuu välillä rikkomaan näitä omia pinttyneitä tapojaan! :)

      Poista
  4. Boa tarde, o Inverno é belo quando o frio não é rigoroso, as fotos são imagens.
    AG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello, I'm sorry, I don't speak Portuguese (?) but I hope you like my pictures!

      Poista
  5. Löytyipä täältä kiva blogi! Täällä sisustuksessa mennään just nyt kai sitä talvivaihetta, tosin en oo ihan varma, että miten se poikkeaa kevätvaiheesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit! Ja täytyy tulla vastavierailulle :)
      Ja niinpä, mun koti näyttää keväällä varmaan myös ihan samalta. Kukat maljakossa on ehkä erivärisiä, mutta niinhän se taitaa olla että eri vuodenaikojen tunnelmaa loihditaan usein tuollaisilla pienillä yksityiskohdilla.

      Poista
  6. Kun joulu on siivottu pois, meillä fiilistellään kyllä ainakin kynttilöitä. Ne puolestaan siivoutuvat pois valon lisääntyessä. Tätä voinee kutsua talvisisustusvaiheeksi? Keväämmällä lisääntyvät kukat sisustuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kynttilöiden polttaminen vähenee kuin itsestään pian joulun jälkeen, vaikka niitä on esillä ihan entiseen malliin. Mutta on kyllä ihanaa, miten päivät ovat jo nyt valostuneet ja lumen tulon myötä varsinkin. Ja myönnettäköön, että ostin tällä viikolla jo vähän valkoisia helmililjoja... :)

      Poista
  7. Lovely winter decor - pale and beautiful to mimic nature. I love your black backdrop boards and the little touch of rose in the one pillow. Very lovely. I am still in winter decor - No hurry for spring. Time to be cozy! Hugs xo Karen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much Karen! Seems like I'm the only one who usually runs to the spring (decor) straight after Christmas. :) But there's always room for little coziness!

      Poista