sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Talvipuutarhassa

Osa 2 - sisällä

Vanhat kasvihuoneet, onko ehkä mitään ihanampaa?

Kenraalimajuri Jakob Julius af Lindfors rakennutti Talvipuutarhan 1800-luvun lopulla. Hän lahjoitti sen Suomen puutarhayhdistykselle, joka piti alueella puutarhakoulua.  Yleisölle Talvipuutarha avattiin vuonna 1893. Sittemmin Talvipuutarha päätyi Helsingin kaupungin omistukseen ja näin paikalle syntyi kaupungin puutarha. Jakob Julius af Lindforsin toivomuksen mukaisesti Talvipuutarhan kokoelmiin on saanut tutustua maksutta koko sen historian ajan. 

Lasinen rakennus on kolmiosainen: palmuhuone, kaktushuone ja länsisiipi. Kasvihuoneet olivat täynnä elämää: länsisiivessä oli parhaillaan käynnissä kuoroharjoitukset (tai saattoi olla esityskin), useampi pöytä oli täynnä picnic-eväitään nauttivia pieniä seurueita ja sitten olimme me, jotka vaeltelimme siellä suu (hämmästyksestä) auki ja kamera kädessä.


Erityisesti hämmästystä ja ihastusta aiheuttivat kaktushuoneen  v a l t a v a n  kokoiset kasvit.

Sanonpahan vaan, että tuo rahapuu ei todellakaan ollut mikään köyhän naisen versio!


Allekirjoittaneessa ihastusta aiheutti myös tämä alimman kuvan huonekuusi. Ei taida mun huonekuusi päästä koskaan noihin mittoihin, vaikka se ihan hyvinvoivana vielä porskuttaakin. Tai eihän sitä koskaan tiedä...

Vanhat kasvihuoneet, onko ehkä mitään ihanampaa?

16 kommenttia:

  1. Huh, mikä huonekuusi!!!! Mun huonekuusi oli lyhytikäinen, sai kai liikaa vettä, luulen... Ensi talvena paremmalla onnella ja vähemmällä vedellä :)
    Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin aika vaikuttava!? :) Mä olen kastellut mun huonekuusta todella harvoin ja ilmeisesti se on sopinut sille ihan hyvin. Yhtään se ei ole kyllä kasvanut, oikeastaan päinvastoin, joten luulen että ehkä se kuitenkin kaipaisi vettä vähän enemmän.

      Poista
  2. Kyllä on upeita kuvia!!
    Hieno on paikkakin. (Minä olen täällä suu hämmästyksestä auki.)
    Musiikkiesitys kasvien ympäröimänä kuulostaa myös sangen hyvältä. Toivottavasti musiikki oli sellaista, josta kasvit pitävät. :)
    Kaunista uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, paikka on kyllä tosissaan hieno ja kuoro sopi sinne harjoittelemaan/esiintymään paremmin kuin hyvin. Aurinkoista viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Ihana tunnelma aistittavissa kuvista. Tuonne mennessä varmasti uppoaa hetkeksi kasvien ja kukkien maailmaan ja unohtaa kaupungin melun ja kiireet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Ja voin kuvitella, että talvella pakkasten paukkuessa kokemus on varmasti lähes terapeuttinen. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Ja kiva, kun löysit blogiini! :)

      Poista
  5. Vaikuttava retkikohde. :)
    Hienot kuvat.

    VastaaPoista
  6. Niin tunnelmallisen näköistä! Tuonne keskelle joku pieni kahvipöytä pystyyn ja iltapäivätaukoa viettämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Siellähän itseasiassa on paljon pieniä pöytiä siellä täällä ja ainakin tällä kertaa pöytien ääressä oli iloisia kahvittelijoita.

      Poista
  7. A lovely place to spend an afternoon! A nice escape.....x Karen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, yes it was, such a wonderful place! And so nice to hear from you Karen xoxo

      Poista
  8. Talvipuutarhan historia on aina viehättänyt minua!
    Olenkohan ollut siellä puutarhakoulussa jo edellisessä elämässäni? ;)
    Ja Palmuhuone on suosikkini!
    Niin kauniit kuvat taas!
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihan varmasti olet! :)Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista