torstai 25. toukokuuta 2017

Hetkiä puutarhassa

On oikeastaan jopa vähän hassua, miten elämä voi yhtäkkiä heittää ihan häränpyllyä. Ja miten siitä uudesta tulee hetkessä ihan normaalia ja iso osa itseä. Minulla on käynyt juuri niin puutarhani kanssa ja tällä hetkellä se täyttää kaiken vapaa-aikani ajatuksia myöten. Jopa siinä määrin, että olen skipannut kivoja juttuja vain siksi, etten yksinkertaisesti malta hukata yhtäkään puutarhahetkeä. Toisaalta tämä kaikki kertoo minulle siitä, että päätös oli oikea. Minun elämässäni todellakin oli puutarhan mentävä aukko. Kesän yhtenä tavoitteena lienee kuitenkin saavuttaa jonkinlainen tasapaino puutarha- ja muun elämän välillä. Niin kuin nyt vaikka esimerkiksi raivata aikaa myös tämän blogin päivittämiseen ja teidän muiden blogeissa vierailemiseen...

Viime viikolla puutarhassa tapahtui keltainen räjähdys. Keltaiset kukat eivät varsinaisesti lukeudu suosikkeihini, mutta narsissit ovat kyllä varsinaisia ilopillereitä.

Kaikesta innosta huolimatta olen kuitenkin ehtinyt jo kokea myös epätoivon ja varsinkin epävarmuuden hetkiä.  Onneksi apua on sadellut vähän sieltä sun täältä ja olen ollut siitä tosi kiitollinen. Alunperin ajattelin, että tämän kesän vain katselen ja ihmettelen puutarhaani, enkä ryhdy sen suurempiin muutostöihin. No, jotenkin se ajatus vain jäi tekemisen jalkoihin ja jo nyt olen myllännyt vähän siellä sun täällä. Ups!

Nyt odotan sitä hetkeä, jolloin pääsen "sisustamaan" puutarhaa ja tuomaan sinne enemmän minun näköisiäni elementtejä. Nykyisellään puutarha on tietysti edellisten omistajien jäljiltä (minä olen järjestyksessään palstan viides haltija), eikä sieltä löydy juurikaan omia lempikukkiani. Tänä kesänä tuon omia lemppareitani sinne lähinnä ruukuissa, mutta jossain vaiheessa edessä on perennapenkkien uudistaminen.

Kuva ystäväni ottama
Ylemmässä kuvassa on selvästi joku fundeeraus meneillään. Ensimmäinen puutarhaprojektini asemoituu kuvassa näkyvien kasvilavojen ja kasvihuoneen ympäristöön, jotka sijaitsevat tontin paraatipaikalla. Eilen ja toissapäivänä pääsin projektissa sen verran eteenpäin, että epätoivo vaihtui jälleen optimismiin. Ja sitten kun tämä projekti on valmis, niin  maltan ehkä istua paikoillaan vähän pidempäänkin kuin vain valokuvan ottamisen ajan (niin kuin alemmassa kuvassa).


Alimmaisten kuvien kaunottaret ovat levinneet tontilleni naapureiden puolelta. Varsinkin noista kirjopikarililjoista olen niiiin onnellinen! Tuo keltainen on minulle ihan uusi tuttavuus. Kertokaahan tietävämmät, mikä kukka on kyseessä!



Nyt puutarha kutsuu taas ahertajaa seuraavat neljä kokonaista  päivää. 
Tavoitteena on saada kasvihuone valmiiksi ja tomaatit kasvamaan, tehdä ruukkuistutuksia sekä saada kasvihuoneen ympäristöä siistittyä. 

Aurinkoista helatorstaita kaikille!

lauantai 13. toukokuuta 2017

Mökkikuulumisia

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin ei minulla mitään muita kuulumisia olekaan, sillä viimeiset kaksi viikkoa olen yhtä päivää lukuunottamatta puuhaillut mökkiremontin kimpussa aina työpäivien päätteiksi. Josko pääsiäisenä tunsin pientä nolostusta siitä, että en tehnyt ehkä yhtään mitään, niin viime viikkoina on siis ollut ihan toinen ääni kellossa. Päivät ovat olleet niin täysiä, että iltaisin olen vain kaatunut sänkyyn ja nukkunut kuin tukki. Muutaman yön jopa autuaan tietämättömänä siitä, että muutaman sadan metrin päässä paalutettiin yöt läpeensä siltaa lisäraiteelle.


Aherrus on tuottanut tulosta ja nyt mökillä on jo varsin mukavan näköistä ja pääsen hiljalleen sisustuspuuhiin. Tekemisen meininki oli niin kova, että en yksinkertaisesti malttanut kaivaa kameraa esiin ja kuvata mökkiä ennen pintojen käsittelemistä. No, kuvitelkaa valkoisten seinien ja lattioiden tilalle kellastunut ja hyvin oksainen mänty. Katosta sitä vielä löytyy ja ainakin tällä erää se saa sinne vielä jäädäkin.

Mökissä on neliöitä rapiat 30 ja sekä seinät että lattia maalattiin neljään kertaan. Seiniä varten rautakaupan myyjä olisi myynyt minulle kaksinkertaisen määrän maalia, mutta onneksi 9 litran maalipurkissa oli ihan riittävästi kannettavaa ja nappasin matkaani vain yhden. Lattian maalasimme betolux akvalla. Siinäkin riittoisuus oli suurempi kuin purkin kyljessä ilmoitettu lukema. Olen haaveillut maalatuista lautalattioista ties kuinka kauan ja nyt kun sain sellaiset mökille kestän ehkä paremmin tätä kodin punertavaa parkettia. Ehkä.


Nyt kun mökki alkaa olla jotakuinkin kuosissa, tai alakerta nyt ainakin (tässä yhteydessä kannattaa ehkä unohtaa mahdolliset mielikuvat siirtolapuutarhamökistä, sillä tämä mökki on verrattavissa pikemminkin kesämökkiin), on aika siirtyä puutarhan kimppuun. Huh, se ei olekaan enää niin tuttua kauraa kuin pintarempan tekeminen, sisustamisesta puhumattakaan. Siksi olenkin ikionnellinen kaikista niistä puutarhablogeista, joita lukulistaltani löytyy!


Toivottavasti ensi viikolla on puutarhahanskojen lisäksi käyttöä myös tuolle hatulle! 
En malta odottaa! Mutta sitä ennen aurinkoista äitienpäivän sunnuntaita kaikille!

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Goodbye April


Huhtikuussa olen odottanut. 
Kirsikkapuiden kukintaa japanilaisessa puutarhassa. Kirjalähetystä. Soittoa pankista. Kevättä saapuvaksi. Huhtikuun viimeistä viikkoa. Ensimmäisiä mökkikahveja. 
Siinä odotellessa olen käynyt inspiroitumassa kevätmessuilla. Seilannut Tallinnaan ja takaisin. Tehnyt ensimmäisiä hankintoja mökille: samppanjalasit, pullo proseccoa ja kasvikuvia kehystettäväksi. Jostainhan se pitää aloittaa. 

Nyt odotan enää sitä kevättä... Toivotaan, että huomenna lämpenee.

Ihanaa vappua teille kaikille!

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Siirtolapuutarhasta päivää!

Arvatkaa mitä? Ikiaikainen haaveeni omasta puutarhasta on vihdoin toteutunut ja nyt minulla on kerrostalokodin lisäksi myös pieni punainen tupa ja puutarha kaikkia niitä lukuisia puutarhaunelmiani varten!


Nykyisellään se ei ehkä ole vielä sellainen elokuinen, vanha, runsas ja kaikkialle rönsyilevä salainen puutarha, joka kukkii aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn niin kuin joskus unelmapuutarhaani kuvailin, mutta sellainen siitä vielä tulee. Yksi kesä kerrallaan.


Arvaatte varmaan, että olen samaan aikaan sekä onneni kukkuloilla että kauhusta kankeana. Kun asiat monen vuoden haaveilun jälkeen liikahtavat yhtäkkiä vauhdilla eteenpäin, niin väkisinkin vauhti hirvittää. Ainakin mutkissa.


Tällä hetkellä olo on siis jokseenkin pöllämystynyt. On niin paljon kaikkea, mitä pitäisi/haluaisin tehdä, etten oikein edes tiedä mistä aloittaa. Toisaalta on myös paljon sellaista, mihin ei ehkä kannata heti rynnätä ja alkuinnostuksen keskellä maltti lieneekin suurinta valttia.


Yksi asia lienee kuitenkin varma.
Tästä eteenpäin Muusan elokuu on myös aloittelevan puutarhurin temmellyskenttä. Hurjaa!

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Minne katosi päivät

Tosiaankin, minne katosi päivät, ihmettelee hän. Pitkillä vapailla, silloin kun ei ole mitään sovittua menoa, rytmini vaihtuu heti monta astetta verkkaisemmaksi. Ja nykyään se todellakin tapahtuu heti. Okei, jos ihan rehellisiä ollaan, niin siihen riittää jo pelkkä vapaa viikonloppu. 

Hyvistä aikeista huolimatta aamupala ajoittuu jonnekin kympin tienoille, ihmisten ilmoille saan kammettua itseni ehkä joskus iltapäivän tunteina jos silloinkaan, sitä ennen olen yleensä kerennyt juoda jo yhdet välikahvit, sen jälkeen onkin sitten jo taas vuorossa toiset kahvit (voi olla myös kolmannet), lounaan (päivällisen, illallisen...) kerkeän nauttia vasta joskus seitsemän-kahdeksan aikoihin... Tuo viimeinen fakta muuten järkyttää äitiäni suuresti. Tykkään ajatella sen vähän sellaisena taiteellisena vapautena ja pienenä kapinana: syön lounaani vasta illalla, koska mä voin.


Tämä pääsiäinen noudatteli siis suurimmaksi osaksi tuota laiskiaisten ja vetelehtijöiden kaavaa. Se ei sinänsä haitannut, koska ainoa suunnitelmani oli katsoa yle Areenalta Bloomsburyn ryhmän ja Victorian (ihan mahtavia sarjoja kumpainenkin!) uusimmat jaksot ja tämä suunnitelma kyllä toteutuikin. Mutta joskus olisi myös kiva yllättää itsensä touhuamalla tehokkaasti päivät läpeensä. Enkä edes kehtaa ajatella, mitä kaikkea lapselliset ystäväni ovat jo tehneet sillä aikaa, kun minä vasta harkitsen josko olisi vähitellen aika ryhtyä aamukahvinkeittoon... Jossain mielen perukoilla toki kummitteli ajatus kevätsiivouksen tekemisestä. Lienee turha edes mainita, että se kummittelee siellä vieläkin. Miksi tehdä tänään sitä, minkä voi vielä huomennakin jättää tekemättä -mentaliteetti on siis edelleen vähän liiankin voimissaan, ikävä kyllä. Aion kyllä ryhdistäytyä. Ihan any day now.


Pääsiäisen tunnelma oli ehkä jollain tavalla odottava. Kylmät säät pistivät stopin kevään etenemiselle, enkä minäkään sitten oikein osannut tarttua mihinkään. Niinkuin nyt vaikka siihen kodin kevätsiivoukseen. Toisaalta kauhistuttaa tämä päivien kuluminen, mutta toisaalta en panisi pahakseni vaikka aika kuluisi ja kevät etenisi seuraavat pari viikkoa vähän nopeammalla tahdilla. Tai no, ensi lauantaille on luvassa reissu Tallinnaan. Silloin tunnit voisivat taas madella. Ja tuulet tyyntyä!

Nyt olen ehkä jotakuinkin saanut perusteltua itselleni (ja teille siinä sivussa...), miksi en tehnyt pääsiäisenä mitään ja voin alkaa asennoitua taas työmoodiin ja arkeen aikatauluineen. Siihen solahtaminen on muuten vähintään yhtä hämmästyttävää kuin tämä verkkaisempaan rytmiin siirtyminen. Ja hyvä niin, aika aikansa kutakin!

Nähdään taas!

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Täällä taas, kera tulppaaneiden tottakai!

Näin totaalista blogilomaa en olekaan ennen pitänyt. Omien postausten väli on saattanut kyllä venyä pidemmäksikin, mutta silloinkin olen yleensä käynyt vierailulla teidän muiden blogeissa. Nyt en tehnyt sitäkään. Melkoista lomailua siis!

Kamerakin lomaili yllättävän pitkään ja itseasissa nämä kuvat ovatkin ajalta ennen hapsuhelmaisia tulppaaneja. Ostelen kukkia joskus vähän harva se päivä ja ne vaihtavat maljakkoa ja kokoonpanoa tilanteen mukaan. Ennen hapsuhelmojen saapumista nämä kaverit pääsivät koristamaan tätä hevosenpäämaljakkoa. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä maljakko oli kyllä ihan loisto-ostos!


Väriä ja energiaa viikkoonne!

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Goodbye March


Maaliskuussa olen viettänyt hitaita hetkiä ja odottanut kevättä. 
Dippaillut valkosuklaa-karpalokeksejä kaakaoon (paitsi silloin, kun vaniljatoscapulla on syrjäyttänyt keksit). Elänyt viikonloput munakoiso-fetaviipaleilla. Ihastellut kukkia vielä pitkään senkin jälkeen, kun ne ovat jo kuihtuneet.

Maaliskuun saldona on myös kipeytynyt ranne, joten yritän parhaani mukaan pysytellä seuraavat pari viikkoa poissa näppäimistön ääreltä. Huhtikuu starttaa siis osaltani pienellä lomalla blogimaailmasta, mutta pitäkäähän te muut kivaa!

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

I dream in pink

On ihmisiä, jotka kerkeävät tehdä päivän aikana vaikka mitä. Ja sitten on sellaisia kuin minä. Ihmisiä, jotka unohtuvat pitkiksi toveiksi vain tuijottamaan jotakin kaunista. Katselevat ja kääntelevät sitä joka puolelta ja antavat mielen virrata jonnekin kaukaisuuteen. Minne milloinkin, ei sen niin väliä.

Tällä hetkellä esimerkiksi keväiseen Pariisiin (ikuisuushaave),

 huolettomasti sidottuun kukkakimppuun (miten se voikin olla niin vaikeaa?),

 pieneen ranskalaishenkiseen puutarhaan (kävin katsomassa Disneyn Beauty and the Beast elokuvan ja se oli i-ha-na),


arkeen, josta ei kaipaa lomaa (aletaan olla isojen asioiden äärellä)


Kevät taitaa olla meidän haaveilijoiden kulta-aikaa. So, dream on dreamers!

torstai 23. maaliskuuta 2017

#tulppaanitorstai - väriä viikkoon!

Löysinpäs vihdoin minäkin tuollaisia ihanan sävyisiä hapsuhelmaisia tulppaaneja ja jälleen yhden uuden ruukun kokoelmaani! Laskin juuri, että omistan noin 60 ruukkua ja siihen maljakot, lasipullot ja muut kukkapurnukat kaupan päälle... Huh huh! Tämä ruukku on siis tämän hetken lempparini ja tokihan se pääsi heti maljakon virkaa toimittamaan. Keräsin siihen osan viime viikon aikana ostamistani kukista ja lopputuloksesta tuli mukavan värikäs.  Se on piristänyt kummasti tätä harmaata viikkoa. Tämä päivä tosin on ollut onneksi kaikkea muuta kuin harmaa. Ihana kevätaurinko!


Lisää #tulppaanitorstai -tunnelmointia löytyy Sannan Kukkala -blogista!

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Hitaita hetkiä

Nyt eletään ehkä vuoden ärsyttävimpiä hetkiä. Edes loka-marraskuu ei aiheuta minussa samanlaista ketutusta ja toivottomuuden tunnetta kuin hitaasti mateleva kevät. Saatuani tarpeekseni talvesta, toivoisin lumien sulavan ja pihojen kuivuvan viikossa, korkeintaan kahdessa ja kevään saapuvan niin näyttävällä sisääntulolla, ettei se jäisi talveltakaan huomaamatta. Mutta ei, vielä koetellaan kärsivällisyyttä. Ehkä juuri siitä syystä viime viikkoina onkin tullut vietettyä paljon hitaita hetkiä. Eipä siinä, sen taidon osaan kyllä paremmin kuin hyvin. 



Tuo kolmas kuva on muuten kohta purettavan rakennuksen seinään maalattua hienoa purkutaidetta. Tekijänä David Popa. Kyllä tuollaista taidetta katselisi muuallakin kuin purettavan rakennuksen seinissä! Kyseinen maalaus istuu jotenkin ihan täydellisesti karuun ympäristöönsä, jota en tullut nyt kännykän kameralla kuvanneeksi lainkaan. Joten jos vain suinkin ehdin ennen purkutöiden alkamista, käyn kuvaamassa sen paremmalla ajalla vielä uudestaan. 

Viides kuva on Ullanlinnasta. Kamera on kaivettava esiin aina, kun jostain rakennuksesta tulee vahvoja pariisilaisviboja. Viimeinen kuva taasen on Uunisaaresta. En selvästikään ole ainoa, joka tähyilee epätoivoisesti horisonttiin kevättä etsien. Siis kevät, saa tulla jo!

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Heipat talvelle

Jokohan sen uskaltaa sanoa ääneen, että talven selkä on taittunut ja nyt ollaan jo tukevasti kevättalven puolella? Niin tai näin, ainakin blogin puolella talvelle sanotaan nyt heipat näiden viimeisten talvikuvien muodossa. 

Tammikuussa manasin talven ailahtelevuutta ja kuin vastaiskuna heti seuraava päivä oli ehkä talven aurinkoisin pakkaspäivä (kuva kolme), josta nautin järven jäällä kävellen. Pakkasta riitti sillä erää kuitenkin enää vain päiväksi ja niin suuntasin jäälle myös seuraavana päivänä (kuva neljä), sillä plussakeleillä en jäille enää uskalla, vaikka kaiken sen sohjon alla vielä kestävää jäätä olisikin. 

Tämän talven mykistävin hetki osui sille helmikuiselle lauantaille (kuva yksi), jolloin törmäsin myös suomenhevosruuna Uurakseen seurueineen. Ja olisiko ollut viikon tai kahden takainen perjantai, jolloin lunta satoi ensimmäistä kertaa pariin vuoteen juuri niin kuin sen haluankin satavan: hiljalleen leijalevana kevyenä pakkaslumena auringon paistaessa jossain pilviverhon takana (kuva viisi). Myönnettäköön, että välillä sitä tuli myös vähän reilummin (kuva kaksi), mutta ei kuitenkaan vaakasuoraan vasten kasvoja eikä kymmentä senttiä kerralla.

Kuten sanottu, nyt olen enemmän kuin valmis sanomaan heipat talvelle ja siirtymään kohti kevättä ja nahkatakkikelejä. Kun loppuvuodesta taas tavataan, olen kuitenkin varmasti yhtä valmis vastaanottamaan sen uudestaan, kuin kauan kaivatun ystävän. Siis heippa!