maanantai 17. huhtikuuta 2017

Minne katosi päivät

Tosiaankin, minne katosi päivät, ihmettelee hän. Pitkillä vapailla, silloin kun ei ole mitään sovittua menoa, rytmini vaihtuu heti monta astetta verkkaisemmaksi. Ja nykyään se todellakin tapahtuu heti. Okei, jos ihan rehellisiä ollaan, niin siihen riittää jo pelkkä vapaa viikonloppu. 

Hyvistä aikeista huolimatta aamupala ajoittuu jonnekin kympin tienoille, ihmisten ilmoille saan kammettua itseni ehkä joskus iltapäivän tunteina jos silloinkaan, sitä ennen olen yleensä kerennyt juoda jo yhdet välikahvit, sen jälkeen onkin sitten jo taas vuorossa toiset kahvit (voi olla myös kolmannet), lounaan (päivällisen, illallisen...) kerkeän nauttia vasta joskus seitsemän-kahdeksan aikoihin... Tuo viimeinen fakta muuten järkyttää äitiäni suuresti. Tykkään ajatella sen vähän sellaisena taiteellisena vapautena ja pienenä kapinana: syön lounaani vasta illalla, koska mä voin.


Tämä pääsiäinen noudatteli siis suurimmaksi osaksi tuota laiskiaisten ja vetelehtijöiden kaavaa. Se ei sinänsä haitannut, koska ainoa suunnitelmani oli katsoa yle Areenalta Bloomsburyn ryhmän ja Victorian (ihan mahtavia sarjoja kumpainenkin!) uusimmat jaksot ja tämä suunnitelma kyllä toteutuikin. Mutta joskus olisi myös kiva yllättää itsensä touhuamalla tehokkaasti päivät läpeensä. Enkä edes kehtaa ajatella, mitä kaikkea lapselliset ystäväni ovat jo tehneet sillä aikaa, kun minä vasta harkitsen josko olisi vähitellen aika ryhtyä aamukahvinkeittoon... Jossain mielen perukoilla toki kummitteli ajatus kevätsiivouksen tekemisestä. Lienee turha edes mainita, että se kummittelee siellä vieläkin. Miksi tehdä tänään sitä, minkä voi vielä huomennakin jättää tekemättä -mentaliteetti on siis edelleen vähän liiankin voimissaan, ikävä kyllä. Aion kyllä ryhdistäytyä. Ihan any day now.


Pääsiäisen tunnelma oli ehkä jollain tavalla odottava. Kylmät säät pistivät stopin kevään etenemiselle, enkä minäkään sitten oikein osannut tarttua mihinkään. Niinkuin nyt vaikka siihen kodin kevätsiivoukseen. Toisaalta kauhistuttaa tämä päivien kuluminen, mutta toisaalta en panisi pahakseni vaikka aika kuluisi ja kevät etenisi seuraavat pari viikkoa vähän nopeammalla tahdilla. Tai no, ensi lauantaille on luvassa reissu Tallinnaan. Silloin tunnit voisivat taas madella. Ja tuulet tyyntyä!

Nyt olen ehkä jotakuinkin saanut perusteltua itselleni (ja teille siinä sivussa...), miksi en tehnyt pääsiäisenä mitään ja voin alkaa asennoitua taas työmoodiin ja arkeen aikatauluineen. Siihen solahtaminen on muuten vähintään yhtä hämmästyttävää kuin tämä verkkaisempaan rytmiin siirtyminen. Ja hyvä niin, aika aikansa kutakin!

Nähdään taas!

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Täällä taas, kera tulppaaneiden tottakai!

Näin totaalista blogilomaa en olekaan ennen pitänyt. Omien postausten väli on saattanut kyllä venyä pidemmäksikin, mutta silloinkin olen yleensä käynyt vierailulla teidän muiden blogeissa. Nyt en tehnyt sitäkään. Melkoista lomailua siis!

Kamerakin lomaili yllättävän pitkään ja itseasissa nämä kuvat ovatkin ajalta ennen hapsuhelmaisia tulppaaneja. Ostelen kukkia joskus vähän harva se päivä ja ne vaihtavat maljakkoa ja kokoonpanoa tilanteen mukaan. Ennen hapsuhelmojen saapumista nämä kaverit pääsivät koristamaan tätä hevosenpäämaljakkoa. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä maljakko oli kyllä ihan loisto-ostos!


Väriä ja energiaa viikkoonne!

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Goodbye March


Maaliskuussa olen viettänyt hitaita hetkiä ja odottanut kevättä. 
Dippaillut valkosuklaa-karpalokeksejä kaakaoon (paitsi silloin, kun vaniljatoscapulla on syrjäyttänyt keksit). Elänyt viikonloput munakoiso-fetaviipaleilla. Ihastellut kukkia vielä pitkään senkin jälkeen, kun ne ovat jo kuihtuneet.

Maaliskuun saldona on myös kipeytynyt ranne, joten yritän parhaani mukaan pysytellä seuraavat pari viikkoa poissa näppäimistön ääreltä. Huhtikuu starttaa siis osaltani pienellä lomalla blogimaailmasta, mutta pitäkäähän te muut kivaa!

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

I dream in pink

On ihmisiä, jotka kerkeävät tehdä päivän aikana vaikka mitä. Ja sitten on sellaisia kuin minä. Ihmisiä, jotka unohtuvat pitkiksi toveiksi vain tuijottamaan jotakin kaunista. Katselevat ja kääntelevät sitä joka puolelta ja antavat mielen virrata jonnekin kaukaisuuteen. Minne milloinkin, ei sen niin väliä.

Tällä hetkellä esimerkiksi keväiseen Pariisiin (ikuisuushaave),

 huolettomasti sidottuun kukkakimppuun (miten se voikin olla niin vaikeaa?),

 pieneen ranskalaishenkiseen puutarhaan (kävin katsomassa Disneyn Beauty and the Beast elokuvan ja se oli i-ha-na),


arkeen, josta ei kaipaa lomaa (aletaan olla isojen asioiden äärellä)


Kevät taitaa olla meidän haaveilijoiden kulta-aikaa. So, dream on dreamers!

torstai 23. maaliskuuta 2017

#tulppaanitorstai - väriä viikkoon!

Löysinpäs vihdoin minäkin tuollaisia ihanan sävyisiä hapsuhelmaisia tulppaaneja ja jälleen yhden uuden ruukun kokoelmaani! Laskin juuri, että omistan noin 60 ruukkua ja siihen maljakot, lasipullot ja muut kukkapurnukat kaupan päälle... Huh huh! Tämä ruukku on siis tämän hetken lempparini ja tokihan se pääsi heti maljakon virkaa toimittamaan. Keräsin siihen osan viime viikon aikana ostamistani kukista ja lopputuloksesta tuli mukavan värikäs.  Se on piristänyt kummasti tätä harmaata viikkoa. Tämä päivä tosin on ollut onneksi kaikkea muuta kuin harmaa. Ihana kevätaurinko!


Lisää #tulppaanitorstai -tunnelmointia löytyy Sannan Kukkala -blogista!

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Hitaita hetkiä

Nyt eletään ehkä vuoden ärsyttävimpiä hetkiä. Edes loka-marraskuu ei aiheuta minussa samanlaista ketutusta ja toivottomuuden tunnetta kuin hitaasti mateleva kevät. Saatuani tarpeekseni talvesta, toivoisin lumien sulavan ja pihojen kuivuvan viikossa, korkeintaan kahdessa ja kevään saapuvan niin näyttävällä sisääntulolla, ettei se jäisi talveltakaan huomaamatta. Mutta ei, vielä koetellaan kärsivällisyyttä. Ehkä juuri siitä syystä viime viikkoina onkin tullut vietettyä paljon hitaita hetkiä. Eipä siinä, sen taidon osaan kyllä paremmin kuin hyvin. 



Tuo kolmas kuva on muuten kohta purettavan rakennuksen seinään maalattua hienoa purkutaidetta. Tekijänä David Popa. Kyllä tuollaista taidetta katselisi muuallakin kuin purettavan rakennuksen seinissä! Kyseinen maalaus istuu jotenkin ihan täydellisesti karuun ympäristöönsä, jota en tullut nyt kännykän kameralla kuvanneeksi lainkaan. Joten jos vain suinkin ehdin ennen purkutöiden alkamista, käyn kuvaamassa sen paremmalla ajalla vielä uudestaan. 

Viides kuva on Ullanlinnasta. Kamera on kaivettava esiin aina, kun jostain rakennuksesta tulee vahvoja pariisilaisviboja. Viimeinen kuva taasen on Uunisaaresta. En selvästikään ole ainoa, joka tähyilee epätoivoisesti horisonttiin kevättä etsien. Siis kevät, saa tulla jo!

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Heipat talvelle

Jokohan sen uskaltaa sanoa ääneen, että talven selkä on taittunut ja nyt ollaan jo tukevasti kevättalven puolella? Niin tai näin, ainakin blogin puolella talvelle sanotaan nyt heipat näiden viimeisten talvikuvien muodossa. 

Tammikuussa manasin talven ailahtelevuutta ja kuin vastaiskuna heti seuraava päivä oli ehkä talven aurinkoisin pakkaspäivä (kuva kolme), josta nautin järven jäällä kävellen. Pakkasta riitti sillä erää kuitenkin enää vain päiväksi ja niin suuntasin jäälle myös seuraavana päivänä (kuva neljä), sillä plussakeleillä en jäille enää uskalla, vaikka kaiken sen sohjon alla vielä kestävää jäätä olisikin. 

Tämän talven mykistävin hetki osui sille helmikuiselle lauantaille (kuva yksi), jolloin törmäsin myös suomenhevosruuna Uurakseen seurueineen. Ja olisiko ollut viikon tai kahden takainen perjantai, jolloin lunta satoi ensimmäistä kertaa pariin vuoteen juuri niin kuin sen haluankin satavan: hiljalleen leijalevana kevyenä pakkaslumena auringon paistaessa jossain pilviverhon takana (kuva viisi). Myönnettäköön, että välillä sitä tuli myös vähän reilummin (kuva kaksi), mutta ei kuitenkaan vaakasuoraan vasten kasvoja eikä kymmentä senttiä kerralla.

Kuten sanottu, nyt olen enemmän kuin valmis sanomaan heipat talvelle ja siirtymään kohti kevättä ja nahkatakkikelejä. Kun loppuvuodesta taas tavataan, olen kuitenkin varmasti yhtä valmis vastaanottamaan sen uudestaan, kuin kauan kaivatun ystävän. Siis heippa!

torstai 2. maaliskuuta 2017

#tulppaanitorstai - korillinen kevättä

Tällä viikolla torstai on taas #tulppaanitorstai! Nyt palataan kuitenkin ajassa takaisin viime lauantaihin, jolloin kauppareissulta tarttui mukaan tuollaisia todella intensiivisen sävyisiä tummia tulppaaneja ja niille kaveriksi sekavärinen nippu. Kotoa löytyi jo valmiiksi kirsikanoksia.

Hetken tuumailun jälkeen täytin vanhan, rottinkisen pyöränkorin pulloilla, joihin sitten asettelin tulppaanit ja kirsikanoksat ilman sen suurempaa mallailua. Ylijäämätulppaanit päätyivät vierelle pieneen mukiin. Rentoa, simppeliä ja keväistä. Ja juurikin sitä kevättä kaipaan nyt enemmän kuin mitään muuta. Flunssa tekee tuloaan ja olo on yhtä nuuhea kuin kelikin. Näiden muutaman rivin raapustaminenkin oli ihan verrattavissa loskassa tarpomiseen, siis työn ja tuskan takana. Jopa nämä kuvat näyttävät nuhaisilta, joten pidemmittä puheitta linkkaan teidät vain Kukkalan Sannan sivuille ihailemaan kaikkien muidenkin haasteeseen osallistuneiden toteutuksia!


tiistai 28. helmikuuta 2017

Goodbye February


Olipas taas jokseenkin kiva helmikuu! Jostain syystä se usein on. 

Parasta on ollut se, että luovuus on virrannut ja olen esimerkiksi valokuvannut helmikuussa melkein joka päivä. Asetelmia, luontoa, kukkia...Varsinkin niitä! Valokuvaamisen myös arkena ja työpäivien jälkeen on tietysti mahdollistanut päivän piteneminen ja luonnonvalon lisääntyminen - jee - ja se jos mikä on tuottanut monia pieniä onnenhetkiä. Muutama viikko sitten esimerkiksi iloitsin, kun havahduin  ajelevani töistä kotiin auringonlaskun vaaleanpunaiseksi värjäämää tietä pitkin. Ja aamulla matka toiseen suuntaan taittuu jo aamun sarastaessa. Niin ihanaa ja niin voimaannuttavaa!

Siis hyvästi helmikuu, talvi ja pimeys ja tervetuloa kevät!

Ps. Voitteko uskoa, että en syönyt helmikuussa (enkä myöskään tammikuussa) ensimmäistäkään laskiaispullaa?! Sitä ei ole tapahtunut varmasti kertaakaan sen jälkeen, kun purukalustoni on ollut pullansyöntikunnossa... Hämmentävää.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Rappioromantiikkaa (ja kukkia kaupan päälle)

Olen mitä suurimmassa määrin rapistuneiden ja ränsistyneiden yksityiskohtien ystävä ja Kellokosken vanhassa ruukissa (tunnetaan myös nimellä Marieforsin ruukki) on tarjolla yllin kyllin juuri sellaista rappioromanttista tunnelmaa, joka pistää huokailuttamaan. Katsokaa nyt vaikka itse! Ja kukkakuvat saatte ihan kaupan päälle, sillä niitä on tullut otettua helmikuussa paljon. Ja kun sanon paljon, tarkoitan paljon.


 Mutta asiaan! Seuraavat lainaukset ovat sivuilta Virtuaalituusula.fi

Ruukki on Kellokosken sydän – jo sijaintinsa perusteella. Yli 150 vuotta työläisten hiki virtasi metallin saadessa aina uusia muotoja. Nyt ruukin työläiset ovat väistyneet, mutta keskellä kylää olevat vanhat rakennukset tarjoavat paitsi viehättäviä näkymiä myös tilat monille nykyajan yrityksille. Kulkiessasi kujilla voit aistia vanhan tehtaan tunnelman – yhä arvovaltaiset rakennukset kätkevät sisäänsä paikkakunnan historian, mutta myös kertomuksia ja tarinoita.

Ruukin rakentaminen alkoi vuonna 1795, jolloin sotakomissaari Nysten osti kankirautavasaran ja oikeudet ruukin perustamiseen. Nystenin vaimo Maria sai antaa yritykselle nimensä, ja näin oli syntynyt Marieforsin ruukki.

 Veden vähyys, tulipalot, vaihtuvat suhdanteet ja lopulta velat rasittivat toimintaa koko 1800-luvun. Carlanderien suku – kokeneita ruukinpitäjiä Kemiöstä – osti ruukin 1896. Suuressa muutossa Kemiöstä Kellokoskelle muutettiin tehtaan koneet, materiaalit ja työntekijät perheineen - kaikkiaan lähes parisataa henkeä - ja alkoi tehtaan uusi kukoistus. Epäonneksi vain vähän tämän jälkeen lähes koko rakennuskanta tuhoutui tulipalossa 1898 – vain muutama rakennus edustaa tätä edeltänyttä aikaa. Tämän jälkeen ruukki sai punatiiliset rakennuksensa ja 1930-luvulla iski funktionalismi.
  
Ruukki tuotti aina mitä kysyttiin – sotavuosina lusikkahaarukoita ja kranaatinkuoria - muuten maitotonkat, työkalut ja Kello-veneet olivat tunnetuimpia tuotteita. Monessa vanhassa talossa on Kellokoskella tehdyt ovenkahvat, saranat ja ikkunahaat. 1960-luvulla Fiskars osti ruukin ja tuotanto alkoi hiipua. Lopulta viimeistenkin tynnyrien valmistus sai väistyä ja toiminta loppui 1979.

   Opastaessaan sota-aikana uusia naistyöntekijöitä tehtaan tapoihin johtaja Torsten Carlander ei sanojensa mukaan epäillyt uusien alaistensa siveellisyyttä. Hän muistutti kuitenkin, että miesvieraiden vastaanotto asuntoloissa on ehdottoman kiellettyä, sillä yöuni voisi häiriintyä: "Ajatelkaa nyt asiaa tarkasti. Kauaa te tytöt ette jaksa valvoa liian myöhään." Rakkaan tehtaan tuotanto meni alaisten seuraelämän edelle!
 

 Tehtaan motto patruuna Totti Carlanderin mukaan: "Viimeisenä keinona – käytä järkeäsi".


Kellokosken ruukki on ihan loistava kohde kaikille innokkaille valokuvaajille. Ja kuten yllä jo kävi ilmi, kaiken sen rapistuksen keskeltä löytyy myös aktiivista yritystoimintaa. Ehkä tunnetuimpana kahvila Kinuskilla, jossa kävin nauttimassa lauantaibrunssin muutama viikko sitten. Joten jos joskus päätät lähteä esimerkiksi juuri valokuvausretkelle ruukin maisemiin, niin sielun lisäksi myös ruumis tulee varmasti ravittua. 

Ja jos olet oikein onnekkas, saatat saada huomiota myös hänen Ylhäisyydeltään. Minä sain silittää kahdesti. Seuraava yrittäjä ei ollut yhtä onnekas.


Ja mainittakoon vielä, että tämä ei ole yhteistyöpostaus. Taustalla on vain oma haluni jakaa eteenpäin jotakin huokailuttavaa.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Unet ja niiden selitys ja muita juttuja

Poikkesin sunnuntaina kirpparille ja voi pojat, se kannatti! Ensin löytyi ihanat nahkaiset nilkkurit ja sitten vielä pino vanhoja kirjoja. Kengät vaativat vielä pientä laittoa ja visiittiä suutarille, mutta jo pelkästään niiden katseleminen saa minut hykertelemään onnesta. Ihan superlöytö kevääksi! Unet ja niiden selitys ja muut vanhat kirjat taasen ovat kiva lisä sisustukseen juuri noin. Eikä sekään haittaa, että joukossa on myös muutama oikeasti mielenkiintoinen kirja. Tilanne vaati luonnollisesti iltapäiväkahvit!

Onko teillä ollut viime aikoina syitä juhlistaa hyviä löytöjä?