lauantai 30. syyskuuta 2017

Goodbye September


Pakko kai se on tänäkin vuonna sanoa, että mä niin tykkään tästä syksystä!

Kylmän alkukuun jälkeen tämä lämmin jakso on tuntunut aivan ihanalta ja tarjonnut täydellisen tavan jättää hyvästit ensimmäiselle puutarhakesälle. Yleensä en tähän aikaa vuodesta mieti kevättä, mutta puutarhan myötä kevät (ja kukkaloisto) on ollut vahvasti ajatuksista. Ja yhtä kukkaloistoahan tämä syyskuu on opiskelujen myötä ollut muutenkin. Siis mitä parahin kuukausi! Toivottavasti teilläkin!

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kukkia ja latinaa, päivin ja öin

Minä höpsö kuvittelin, että näin opintovapaalla ehtisin panostaa enemmän myös tähän blogiin. Ihan niin kuin keväällä kuvittelin, että kesäkodin myötä puutarhajuttuja vain putkahtelisi ihan yhtenään ja lähes itsestään. Mutta kaikki uudet jutut vievät näköjään niin totaalisesti kaiken huomioni ja aivokapasiteettini, ettei energiaa tahdo riittää mihinkään muuhun. Ehkä juuri siitäkin syystä tämä opintovapaa on ollut niin mahti homma, kun on voinut keskittyä täysillä vain ja ainoastaan opiskeluihin. Mitä nyt puutarha vähän huutelee tarhurin perään ja ehkä se kotikin kaipaisi hieman hengettären huomiota...


Palatakseni tuohon otsikkoon, viime viikkoina päivät (ja yöt) ovat täyttyneet kukkasidonnasta ja kasvien tieteellisistä nimistä. Ja erityisesti niin, että juurikin ne kasvien tieteelliset nimet pyörivät mielessä kaiken yötä. Juuri nukahtamisen kynnyksellä säpsähdän hereille - Doronicum orientale! - vaivun hetkeksi uneen herätäkseni jälleen. Ja tämä toistuu aina ehkä noin viisi kertaa. Sempervivum tectorum! Aruncus dioicus! Heuchera! Ja aamulla ensimmäinen ajatukseni on luonnollisesti jotakin sellaista kuin Artemisia schmidtiana, mitäpä sitä ihminen muuta. Päivisin kasvien tieteelliset nimet pyörivät mielessä kuin mantra. Toisinaan niitä tulee jopa mumistua samalla tavalla ääneen. Paitsi silloin kun keskitytään kukkiin ja sidontaan.


Tähän mennessä olemme harjoitelleet kimppua, surulaitetta ja dekoratiivisia pöytäasetelmia. Tämä kuvissa näkyvä pitkänmallinen, matala pöytäasetelma taitaa olla oma suosikkini. Ihan jo pelkästään sävyjensäkin puolesta. Lähden aina vahvasti sävy edellä rakentamaan kokonaisuutta. Tätäkin tehdessä olin ehkä pienesti ajatellut, että valitsisin tällä kertaa niitä ei-niin-omia sävyjä, mutta sitten bongasin kylmiössä nuo ihanat vintageroosat kerrotut eustomat (?) ja se olikin sitten niin vahvasti rakkautta ensisilmäyksellä, että oranssien ja keltaisten kukkien oli ihan turha yrittää huudella sieltä enää mitään. Sävyjen lisäksi tässä työssä näkyy tähän asti tekemistäni ehkä eniten myös oma kädenjälkeni.


Seuraavat kaksi viikkoa kuluvat etäopiskelun merkeissä ja olen jo nyt vähän huolissani, miten selviän kaksi viikkoa erossa koulun kukkakylmiöstä. Kasvien tieteelliset nimet sen sijaan ovat niin vahvasti läsnä etäviikoillakin, että niitä tuskin tulee ikävä. Vaikkakin niiden mantratyylinen hokeminen ääneen on omalla tavallaan jopa ihan rauhoittavaa.  Ja eipä olisi muuten ilmojen puolesta voineet etäviikot parempaan saumaan osua, ihana intiaanikesä!

Nautitaan näistä lämpimistä syyspäivistä!

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Terveisiä paratiisisaarelta

Verkkainen postaustahtini ei suinkaan ole johtunut siitä, että olisin lomaillut paratiisisaarella, vaikka siltä se on kieltämättä välillä tuntunut. Paitsi että opinahjoni Saaren kartano Mäntsälässä on miljööltään aivan ihana, myös itse opiskelu ja opintovapaa on tuntunut lähes paratiisilta siihen normiarkeen verrattuna. En varmaan kauheasti valehtele sanoessani, että opiskelu tällaisessa ymrpäristössä lähentelee jo lähes terapiaa! Vai mitä mieltä olette?


Minä opiskelen Saarella puutarhuriksi kukkasidontapainotteisella linjalla. Nämä ensimmäiset viikot ovat pitäneet sisällään mm. kukkasidontaa ja värioppia, myymälätyöskentelyä ja kasvioppia. Uutta asiaa on tullut paljon ja unta ei ole tarvinut iltaisin paljon houkutella. Samaan aikaan olo on ollut kuitenkin energinen ja innostunut. On ihanaa oppia jotakin uutta ja konkreettista! Täysin toinen maailma kuin aiempi ura ja opiskelut ja ehkä juuri siitä syystä olen vieläkin hieman pöllämystynyt. Toisaalta ihmettelen, miksi en tehnyt tätä loikkaa jo aikapäiviä sitten. Vaan niin kai se on, että asioilla on aikansa ja paikkansa. Kun tarpeeksi monta kertaa kiertää kehää ja päätyy aina samaan risteykseen, on vihdoin valmis kääntymään uuteen suuntaan. 

Viime viikkoina olen  innokkaasti viittoillut täällä risteyksessä ja rohkaissut kaikkia muitakin vuodesta toiseen ja vailla intoa samaa kehää kiertävää kääntymään seuraavan kerran risteyksestä uuteen suuntaan. Ainakin omalla kohdallani se on ollut yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Tulevaisuudessa aion tehdä niitä paljon lisää. Siis hyviä päätöksiä ja loikkia tuntemattomaan!